Jul 30, 2007

russari 2007 tai jotain...


No voihan isä sentään, oli hilkulla ettei jurripeippo-armeija saanut urheita yön-samoajia taltutettua!?

Kävipä nimittäin niin että hyrs latexin poijaat meinasivat kukin tahoillaan jyllätä itsensä tainnoksiin jo vuorokauden vaihtuessa lauantain puolelle(huh). Vaan eipä hätiä noin tunnin yöunien jälkeen 3/4 orgasta ryömi jo messupaikalle melkein täysissä ruumiin/ruumiinkulttuurin voimissa. Ainoastaan willen kaameana kohtalona oli löytää puoli bändiä pensaan alta,kylläkin vain kauneusunilta iltapäivän ratoksi! huom!

Anyway, äänimiehethän talkooheppujen avustuksella runkkasivat lavan pystyyn viagraa nopeammin ja osaksemme jäi backlinen haaliminen,no eihän sekään nyt mennyt aiwan suunnitelmien mukaan mutta meni kuitenkin.

Siinä sitten turistiin mukavia päivälliseksi oluen kera ja rusinniemeenkin ehdittin hyvissä ajoin niinkuin aina. Geiggasettiin sitten survottiin 12 kpl laulelmia eli kourallinen dollareita joista parista kiitos taasen kouvolan suuntaan! kukaan ei heitellyt edes tyhjillä pulloilla,täysillähän ei alkoholittomassa tapahtumassa saa roimasta muutenkaan! Sopivasti teknisiä ongelmia oman ja muiden pään sotkemiseksi. Wugehan rallatteli koko saakelin päivän kaikissa mahdollisissa kokoonpanoissa, äijä on kone!!

No anteeksi ei pyydellä jos ei pyydetä ,eikä sittenkään, mitäs tilasivat. Hyvin valmisteltuhan on jo puoliksi tehty, eikös juu alkuviikkohan sitten etsitään kadonneita tavaroita ja peitellään jätettyjä jälkiä!

ps lomat loppuu ja a-klinikat täyttyy, koittakaa jaksaa,vuoden päästä voi taas tulla kesä!
t:teme

Jul 26, 2007

gigreportti



21n 7ttä rankaisukohteena oli hotelli virtainhovi. Kuten
ennenkin, hommaahan aletaan kusemaan pubin terassin
kautta.

Harry "hellboy" Mikkonen kurnautti uudenkarhean ranskattarensa käyttöömme hoitaen itse myös roudarin, juoppokuskin & miksaajan pestit, no worries mate. Kuudestilaukeavien poikien kämpän kautta latexhouseen roudaten ja kohti virtoja,hep..

Perillähän madame virtainhovi (sirulle kiitokset) ihmetteli kanssamme
puuttuvien keikkajulisteiden kohtaloa, syyllinen melkein tiedossa ja
kurmuutusta tulee prkl.

8san numeroa liian isot (lue sopivat) pa:t kasaan, Harry soundchekkaa
rumilukset kuntoon, paikka vielä ehjä. Kävimme poikain kanssa ulkona syömässä ison maailman malliin ja bakstagelle nauttimaan virvokkeita. itse keikka päätettiin aloittaa tällä kertaa ennen wesqun nukahtamista ja muiden sammumista.

Keikkasetissä oli parikymmentä hilpeää balladia joilla asiakkaiden määrää säännösteltiin tehokkaasti. Paikan(virrat) äänenpaineen kesto osoittautui rajalliseksi jolloin henkilö-
kunta oli pakotettu pyytämään tehon laskua, urhea miksaajamme teki työtä käskettyä ja piti volumet ennallaan.

Hilpeydellä seurattiin kuinka hlökunta tilkitsi tuuletusikkunoita ettei paikalliset teinivolkkarit repeäisi kahtia ohiajaessaan,sori! Same old same old, settimme lopetimme killmisterin ilkan tunnetulla balladilla josta alkaa tulla jo meille kovin läheinen(killed by death).

Tulomatka sujui muikeasti virvokkeita nauttien, ainoana miinuksena voidaan
pitää yliaktiivista monitoria joka keikasta suivaantuneena päätti rojauttaa itsensä jumpperin takalasista autuaammille soundimaille(melkein).

Kiitos ja anteeksi mottona tälle kesälle: tässä bändissä riitelevät miehet ,eivät asiat.
t:teme nähdään rusinniemirokissa!!

Jun 4, 2007

Keikalle



Näin. Luovaa taukoa missä kukin. Sillä välin kun muut kaivaa nenää on hyrslaten keikkamyyjä ollut puhelin lapasessa ja sopinut ainakin keikat Virroille 21.7 ja Jyväskylään 17.8. Heinäkuun 28. päivä osottautui suosituksi rankaisupäiväksi, Latea kosiskeltiin 3 eri paikkaan. Katsotaan missä soitetaan...

Apr 27, 2007

3hrs Late USA:han!


Tässä muikeat fiilistelyt.

Tai no, puolet siitä ainakin, eli 1½hrs Late. Wuge viettää aikaistettua eläkettään Floridan palmujen alla ja Ville suuntaa sisämaahan Missourijoen hinaajien ah niin raikkaaseen ujellukseen. Reissut ovat toukkokuussa ja suht lyhyitä pyrähdyksiä, joten lauteilla tavataan kohta!

Apr 13, 2007

MAKING OF 6 FEET ...?

tässä kuivaharjotellaan "under directors strict supervision" ja kettu kun tossu lipsuu ja kankkunen painaa ,mutta heman`s gotta do what heman`s gotta do !!

no tässä taas Tuma tekee kardinaalivirheen ja uhkaa leikata Wugelta parran pois , en tiiä oliko niinkään hyvä idea. mutta josko tuma oli " hirveessä"??

seuraavassahan Tuma huomas basariin ammattimaisesti piilotetun 3lmen tähden jallupullon , vaan peläten Wugen heijarikuokkaa ,ei uskalla pyytää huikkaa, on se hirveessä.


on se kanssa , äijät kaivo monttua kankkusessa-pakkasessa ja kun homma on hoidettu niin Iiro sekä muu ryväyskuhma vetää itkunaurua kelon takana! kiittämättömyys se on maailman palkka.

joka tapauksessa ,hommaahan oli totaalisen muikeata kokeilla, ja tässä seurassa jopa vielä parempaa !! kiitokset tällä kertaa : IIRO & SIRU , TUMA& TALVI JA ME !!etc...



Apr 12, 2007

Hyrs Laten Six Feet Below video


Eli synkkä Late video on flash-muodossa katsottavana ao. linkistä. Laitetaan video omille sivuille pikapuoliin ja You Tubeen yms. levitykseen. DVD-muodossakin sen saa jos joku halajaa...

Six Feet Below

Apr 11, 2007

ROCKTOWN GIG !

morjens eweripodi ! hiano homma tää blogi,nyt kukaan ei ole turvassa!!


eli lähtöhetkellä wesq vanha salakuljettaja tuumaa kandeeko kontillista marlporoa ottaa mukaan vai vetäskö viikolla kaiken ite,hmm. it´s tough to be a smuggler!

no tässä ollaan jo hlinnan ytimessä , hellboy harry kattoo set-uppii ja wesq ettii niitä mrlporoja onneks meillä muilla oli hanskat hukassa. ja loppujen lopuksi lauteilla oli ihan pirun kuuma ja hämeenlinnan jylpyt(vai mikä se joukkue oli) oli menny vielä häviin lätkässä kouvolan kiekkokarhuille? -eli olivat kai syystäkin tuohtuneessa mielentilassa. mutta hyrslaten valssit kirvoittivat täälläkin hämpyläiset poskivalssaamaan hymyssä suin!?

kiitokset muuten kuroselle ja harrylle kaikesta ja marylle kans ! t:teme