Dec 20, 2007

Holiday in the sun (except the sun)


Notta diagnosoitiinpa poikain kanssa tuossa kuun alussa että wesqullahan perkule on muumisyndis päällä eli ei tule kuona-aineet ulos ,ei. no tsekatkaa foto -->


Eli koko jätkä liuotukseen, siis satamaan ja tallinnaan, hip hurray. wiljami riutui kotiutuneena jetlagin kourissa joten oli estynyt osallistumasta tähän lääketieteelliseen tapahtumaan,vaan kantoavuksi riensi Pesku (ivian) pamppuineen ja matka sai alkunsa.

Jo alkumatkasta wesqu alkoi osoittaa elpymisen merkkejä kuten silmien punoitusta (veri alkoi kiertämään) ja uhmakasta käytöstä (myös aivoissa) sekä elimistöä tyhjentävää reippailua, lue oksentaminen.

Aamupalaksi nautimme wöllimykkyröitä(pähkinöitä) ja mullikkavettä /vichy) ja wesqun turvotus laski nopeasti.

Kun terveyslomasta oli kysymys, saivat wuge&pesku paikallisesta jumppapaikasta jopa 75 000 kruunun tarjouksen yksilöidystä vaaka-aerobic sessiosta!! Kunto siis kohosi karmeaa tahtia. Kotimatkalla keskityimme sitten ihka uuteen TIMBEER! tanssiin jonka suvereenina hallitsijana pyyhkäisin raajoillani puoli tanssilattiaa puti puhtaaksi tovereiden kannustus huutojen säestämänä, kerta toisensa jälkeen. No se siitä. Wesqun turvotus on nyt vaihtunut anoreksiaksi joten paikallaan on reenikämpille linnoittautuminen .mukaan otamme 6si kannua glögiä , sian(joulu), willen, gibsonin+läppärin kanssa sekä verisuonia puhdistavia virvokkeita.

late palaa astialle kämpiltä !! rock !

-teme-

Nov 22, 2007

Paluu arkeen




Aika laittaa pakettin 3kk:n komennus luvatussa maassa ja palata kotikonnuille virittämään kipsonit summuut. Samaan aikaan toisaalla on Hyrslaten aktiivisolut saaneet aikaan mm. sen, että keikkamyyjiä taitaa olla pikku hiljaa ainakin taarpeeksi. Noin muuten keikkojen lisäksi Latex on vääntämässä itsensä studioon. Se mitä sielä tullaan esittämään ja kenelle, on vielä hämärän harmaan usvan peitossa. Will see ja muutkin.

Tiesittekö muuten, että Saint Louisin ylpeyden, The Kaaren, on suunnitellut suomalainen Eero Saarinen. Näyttävä näky.
Esim. teille tree faneille Ravintola Näsinneula 124m, The Arch: 192m.



Niin ja tottakai ostin kitaran. Pink Fairie Luna.


Aug 28, 2007

NEWSFLASHBACKSLIDERSIA ! OHOI.



No niin, kesä on lusittu taas vapaalla jalalla, osittain jopa neljällä. anyway... Uutisia sen verran että : Latex on siis DMD Agencyn riveissä viime öö, jostain pvästä eteenpäin. Mukana mm, tietyllä promoplatalla ilmoillaan kun tiedetään tarkemmin.


Wille lähtee duuniin ison veden toiselle puolelle syksyksi, commodoret kuumana painetaan uusia biisejä suuntaan jos toiseen. Keikoille palataan 22.12.2007 jkr seinäjoella, lisää paikkoja julkaistaan kun hommat lyöty lukkoon. Alkuvuonna siis tarkoitus painaa studioon ASAP,

kun uudet biisit ja pohkeet on reenattu. In the meanwhile, poiketkaa sivuilla jos toisillakin Latexin dudet tekee töitä jo ensi vuotta silmälläpitäen. Poiketkaa tsekkaa http://www.dmdagency.fi/ jos vaikka pyrotekniikkaa sattuis kaipaan bussin perälle ! ai niin, sivupäivitys astuu voimaan näillä näppylöillä, mukana mm.uusia kauniita valokuvia wesqusta, pysykäähän kuulolla.


T:teme

Aug 20, 2007

Pub Katse, Jyväskylä city.


"no sleep `till deep sleep..." ,tuntuu olevan kauden teema kun privaattipippaloiden (edellämainittu) juomakaukaloissa uiminen saatiin lopetettua, olikin seuraavana vuorossa Jyväskylän opiskelijanrenttujen koulutus!



Ja kuten tavallista hommaahan lähdetään kusemaan pubin terassin kautta. mittavasta mediakamppanjasta huolimatta C-kortillisen kuskin löytäminen mäntän gettoalueelta tuntuu olevan täysin mahdotonta. Harry(hellboy) olisi taas ojentanut auttavan lapasensa ja hoitanut homman muitta mutkitta. vaan,latexin rumiluksilla olikin muuta mielessä. eli härrille kaljaa ,lisää kaljaa ja konttiin ja menoksi. limousiinin virkaa hoitikin yhtäkkiä Wugen uudenkarhea jenkkivolvo, ja kaikenkukkuraksi kuskikin löytyi jo noin 40min.ennen lähtöä. tähän ihastuttavaan tehtävään raapaisimme pubista henkilökunnan edustajan ,kiitokset rikurockefellerille ja anteeksi!

Ja kamat kyytiin ,vulvan nokka kohti jkylää ja lämmöt tappiin. paikalle saavuttaessa huomasimme elävämme eri aikavyöhykkeellä paikallisten kanssa(onneksi kukaan meistä ei osaa lukea kelloa) ja soundcheckki kutistui rumpujen kalisteluun, well that wasn´t so significant roblem, koska härry hoitaa moiset asiat lennosta.

h-hetkeä odotellessa porukka repesi kuka mihinkin ,äijien maatessa kävelykadulla toisten potkittavana lasautimme(1/2 latea+riku) itsemme paikalliseen strippibaariin jonne sitten hurahti omat ja pöllityt varat venäläistä vesirottaa toljottaessa, aint it fun.

itse soittohommiin päästiin joskus klo 1hden kanttiin jahka wesqun piilottamat piuhat oli löydetty. lavan lämpötila hipoi kipukynnystä hien tippuessa suoraan slaikan päästä nilkkoihin joten virvoketta tarvitsimme runsain mitoin. nou hätä . pari settiä suksittiin kotiopäin wugen potkiessa aiwan omissa sfääreissään fanien piirittämänä. keikka lopeteltiin killmisterin ilkan hämähäkkivirteen tajunnan lähes poistuen kehosta.

kotimatka oli ja meni ,paskaa ruokaa huoltoasemalta ja pallipesulla jordanissa... mutta Olut riitti melkein kotiovelle eli vanha koirakin voi oppia uusia temppuja!!

t:teme




Aug 4, 2007

distract ourselves keikka!??


jumankauta juunääs taas !
latexiin verhoutuneet roistot on siis palkattu
pilaamaan 3lme kymppiset vilppulaan??10.8.2007.
eli jarkin(whotöfuckisjarkki) ym. saattajaiset
saavat arvoisensa lopun, rattuksen+ metsäliiton+einstein(tre)+ourselves, myötävaikutuksella.
toisinsanoen sanomista tulee ja menee.
No reipastutaanpas tästä ja haetaan sitä olutta
ja motivaatiota jääkaapista!

Jul 30, 2007

russari 2007 tai jotain...


No voihan isä sentään, oli hilkulla ettei jurripeippo-armeija saanut urheita yön-samoajia taltutettua!?

Kävipä nimittäin niin että hyrs latexin poijaat meinasivat kukin tahoillaan jyllätä itsensä tainnoksiin jo vuorokauden vaihtuessa lauantain puolelle(huh). Vaan eipä hätiä noin tunnin yöunien jälkeen 3/4 orgasta ryömi jo messupaikalle melkein täysissä ruumiin/ruumiinkulttuurin voimissa. Ainoastaan willen kaameana kohtalona oli löytää puoli bändiä pensaan alta,kylläkin vain kauneusunilta iltapäivän ratoksi! huom!

Anyway, äänimiehethän talkooheppujen avustuksella runkkasivat lavan pystyyn viagraa nopeammin ja osaksemme jäi backlinen haaliminen,no eihän sekään nyt mennyt aiwan suunnitelmien mukaan mutta meni kuitenkin.

Siinä sitten turistiin mukavia päivälliseksi oluen kera ja rusinniemeenkin ehdittin hyvissä ajoin niinkuin aina. Geiggasettiin sitten survottiin 12 kpl laulelmia eli kourallinen dollareita joista parista kiitos taasen kouvolan suuntaan! kukaan ei heitellyt edes tyhjillä pulloilla,täysillähän ei alkoholittomassa tapahtumassa saa roimasta muutenkaan! Sopivasti teknisiä ongelmia oman ja muiden pään sotkemiseksi. Wugehan rallatteli koko saakelin päivän kaikissa mahdollisissa kokoonpanoissa, äijä on kone!!

No anteeksi ei pyydellä jos ei pyydetä ,eikä sittenkään, mitäs tilasivat. Hyvin valmisteltuhan on jo puoliksi tehty, eikös juu alkuviikkohan sitten etsitään kadonneita tavaroita ja peitellään jätettyjä jälkiä!

ps lomat loppuu ja a-klinikat täyttyy, koittakaa jaksaa,vuoden päästä voi taas tulla kesä!
t:teme

Jul 26, 2007

gigreportti



21n 7ttä rankaisukohteena oli hotelli virtainhovi. Kuten
ennenkin, hommaahan aletaan kusemaan pubin terassin
kautta.

Harry "hellboy" Mikkonen kurnautti uudenkarhean ranskattarensa käyttöömme hoitaen itse myös roudarin, juoppokuskin & miksaajan pestit, no worries mate. Kuudestilaukeavien poikien kämpän kautta latexhouseen roudaten ja kohti virtoja,hep..

Perillähän madame virtainhovi (sirulle kiitokset) ihmetteli kanssamme
puuttuvien keikkajulisteiden kohtaloa, syyllinen melkein tiedossa ja
kurmuutusta tulee prkl.

8san numeroa liian isot (lue sopivat) pa:t kasaan, Harry soundchekkaa
rumilukset kuntoon, paikka vielä ehjä. Kävimme poikain kanssa ulkona syömässä ison maailman malliin ja bakstagelle nauttimaan virvokkeita. itse keikka päätettiin aloittaa tällä kertaa ennen wesqun nukahtamista ja muiden sammumista.

Keikkasetissä oli parikymmentä hilpeää balladia joilla asiakkaiden määrää säännösteltiin tehokkaasti. Paikan(virrat) äänenpaineen kesto osoittautui rajalliseksi jolloin henkilö-
kunta oli pakotettu pyytämään tehon laskua, urhea miksaajamme teki työtä käskettyä ja piti volumet ennallaan.

Hilpeydellä seurattiin kuinka hlökunta tilkitsi tuuletusikkunoita ettei paikalliset teinivolkkarit repeäisi kahtia ohiajaessaan,sori! Same old same old, settimme lopetimme killmisterin ilkan tunnetulla balladilla josta alkaa tulla jo meille kovin läheinen(killed by death).

Tulomatka sujui muikeasti virvokkeita nauttien, ainoana miinuksena voidaan
pitää yliaktiivista monitoria joka keikasta suivaantuneena päätti rojauttaa itsensä jumpperin takalasista autuaammille soundimaille(melkein).

Kiitos ja anteeksi mottona tälle kesälle: tässä bändissä riitelevät miehet ,eivät asiat.
t:teme nähdään rusinniemirokissa!!